Tämän kevään tvt:n opintoja tukee hyvin, että olemme alkaneet muillakin kursseilla hyödyntää teknologiaa enemmän kuin aikaisemmin. Yllätyin itsekin, miten hyödylliseksi koin tablettien käytön oppitunnilla, sillä sen avulla oli tosi hyvä esimerkiksi selata ohjeita omaan tahtiin. Samalla niillä voi reflektoida ja tallentaa omaa oppimisprosessia vaikkapa blogiin, jolloin muutkin voivat hyötyä siitä toisin kuin perinteisistä oppimispäiväkirjoista. Tällöin toiset voivat kommentoida ja oppia toisten kokemuksista ja huomioista, jolloin oppimisesta tulee yhteisöllistä.
Pienryhmätunnilla täyttämäni tutkimus sai minut miettimään laajemmin mustojani tvt:n käytöstä koulussa. Muistan, kuinka ala-asteella oli aivan huippuja ne matematiikan tunnit, jolloin saimme mennä atk-luokkaan pelaamaan matikkapelejä. Nyt ne samat pelit ja upean massiiviset tietokoneet tuntuisivat oppilaista tosi alkeellisilta, mutta silloin ne olivat luksusta. Muiston perusteella huomaan, että on todella tärkeää välillä poiketa totutuista opetusmenetelmistä, sillä jo opetusmenetelmän vaihtaminen vaikkapa teknologian avulla saa oppilaat kiinnostumaan aiheesta paremmin.
Peruskoulumuistoistani tulee esille se, miten erilaisia menetelmiä eri opettajat suosivat. Toiset käyttivät paljon enemmän teknologiaa kuin toiset ja monet suosivat vain opettajajohtoisia menetelmiä. Otankin Anu Liljeströmin esittelemän design-suuntautuneen yhteisöllisen oppimisen tutkimuksen hyvänä esimerkkinä ja mallina, jota voin soveltaa omaan opetukseeni. Luulen, että käsityössä tehtävä projekti muodostuisi hyvin mielenkiintoiseksi ja mielekkääksi myös opettajalle, sillä todennäköisesti myös minä opettajana oppisin jotain uutta. Esimerkiksi villasukkien neulominen muodostuisi varmasti paljon kokonaisvaltaisemmaksi oppimiskokemukseksi, jos se tehtäisiin projektiluontoisesti ja yhteisöllisesti.
Tällä viikolla pohdin lisäksi kännyköiden käyttöä vapaa-ajalla. Minusta on joskus kiva viettää hetki tai pari tavoitettavissa ilman teknologiaa, mutta olen valitettavasti huomannut, etteivät kaikki suhtaudu siihen positiivisesti, kun en vastaakaan heti puhelimeen. Ehkä meidän pitäisi kehittää Suomeen kansalliset en ole tavoitettavissa -päivät, jolloin ei olisi rikos, jos ei jaksakaan heti vastata. Keksin myös, miksi on yhä enemmän ylipainoisia lapsia, sillä ennen kännyköiden yleistymistä käveltiin toisten kotioville kysymään seuraa ja nyt suurin liikunnallinen saavutus on siinä, että saa puhelimen pois taskusta.
Samoilla tunnelmilla oltiin liikenteellä. Totta tuo kuinka luksukselta silloin tuntui, jokin mikä nykypäivänä tuntuu jo alkeelliselta. Miten muistuukin mieleen tuollaiset erikoiset opetustilanteet, me mentiin joskus äidinkielen tunnilla tietokoneilla ja pelailtiin. En muuten ois muistanu tuota tilannetta, mutta sun tekstiä lukiessa se tuli mieleen.
VastaaPoistaHyvää pohdintaa tuosta kännyköiden käytöstä, itse ainakin joskus laitan kännykän kiinni ja olen aivan tavoittamattomissa. Joskus siitä tulee hirveen negatiivista palautetta, ihan kuin niin ei saisi tehdä. Mutta minun mielestä se on välillä ihan tervettä :)